SISÄMAALAUS LAHTI
ja Etelä-Suomen seutu.
Sisämaalaukset laadulla
Teemme sisämaalaukset ammattitaidolla kaikille pinnoille – niin saneeraus- kuin uudisrakennuskohteissa – Lahden alueella ja muualla Etelä-Suomessa. Maalaamme huolella esimerkiksi lattiat, seinät ja sisäkatot.
Sisäkohteissa maalaustöiden visuaaliset ratkaisut korostuvat. Tuoreella maalipinnalla tilan ilmettä voidaan muuttaa merkittävästikin: huoneesta tai tilasta voidaan maalien avulla saada huomattavasti aiempaa valoisampi tai pirteämpi. Sisämaalauksessa pyritäänkin löytämään värit ja sävyt, jotka toimivat valitussa tilassa.
Sisämaalaus voi kohdistua seiniin, kattoon, lattioihin tai vaikkapa portaikkoihin. Suojaamme tilat tarkasti aina ennen maalaustyön aloittamista, jolloin roiskevahinkoja ei synny. Huolellinen pohjatyö sekä ammattitaidolla tehty viimeistely varmistavat, että lopputulos on taatusti ensiluokkainen. Kun sisämaalaus on tarpeen, Lahden Rakennusmaalauksen ammattimiehet ovat valmiina palvelemaan.
Tapetoinnit
Toteutamme tapetoinnit sisäkohteisiin asiakaslähtöisesti ja huolellisesti. Ammattilaisen tekemänä tapetointi sujuu nopeasti ja lopputuloksesta saadaan siisti ja kestävä.
Tapetointityöt voidaan toteuttaa sopimuksen mukaan joko huone tai kaksi kerrallaan.
Tiesitkö?
Lahden Rakennusmaalaus Oy toteuttaa maalaustyöt ulko- ja sisäkohteissa Päijät-Hämeessä ja muualla Etelä-Suomessa. Valitse ammattilainen – takaamme tyytyväisyytesi!